Villikka on minun unelmani

Vuonna 2000 päätin jättää kiireisen työ- ja kaupunkielämän ja palata asumaan kotitilalleni Hurissaloon, Saimaan rannalle. Kiinnostukseni luonnonyrtteihin ja villivihanneksiin on periytynyt isältäni, joka keräsi aikoinaan luonnonantimia näiltä samoilta mailta. Muistan vieläkin elävästi rannalla höyryävän, suureen lihatiinuun laitetun terveyskylvyn, jossa me serkukset istumme vuorotellen. Kuusen- ja katajanoksat pistelivät ja muurahaispesä tarttui ihoon. Haju oli kamala, mutta isä oli vakuuttunut siitä, että kylpy oli meille hyväksi.

 

Luonto kotitilani ympärillä on minulle rakas, se on myös jatkuva inspiraation ja hyvinvoinnin lähde. Olen käynyt villiyrttikursseja 2010 – 2012 ja päivitän jatkuvasti osaamistani. Villivihannekset kerään käsin niityiltä ja metsistä ja käsittelen ja kuivaan ne sesongin mukaan.

Puhtaassa luonnossa kasvavat parhaat raaka-aineet.

Ne on kerätty sinua ja luontoa kunnioittaen.